Hajamielisen kokin iltapuhde

Maanantait tuntuu olevan monen ihmisen epäsuosiossa, niin myös täällä päin. Joskus mikään ei vaan suju vaikka kuinka yrittäisi skarpata, ja niin kävi tänään myös ruuanlaiton kanssa.

Kaikki alkoi siitä kun vatsa rupesi ilmoittelemaan, että olisi aika saada jotain apetta täytteeksi. Suunnaksi siis keittiö ja siellä odottikin illan epämieluisa näky numero yksi. Päivällä ostetut jugurtit olivat edelleen siinä, minne olin ne jättänyt, eli keittiön pöytätasolla. Naamakirjassa tehdyn pikagallupin jälkeen uskalsin siirtää nämä reilusti yli kolme tuntia huoneenlämmössä viettäneet purnukat jääkaappiin odottamaan parempia aikoja ja sain laitettua pastan keitinveden kattilaan ja tonnikalan sekä sipulin pannulle tulille.

Pienen tovin jälkeen tein uuden visiitin keittiöön tarkoituksena laittaa levyjä pienemmälle. No, aikeet meni hieman pieleen, sillä levyjähän ei nollaa pienemmälle voi laittaa... Uusi yritys siis, tarkkaavaisuutta peliin ja ruoka nyt ihan oikeasti lämpenemään.

Seuraavan hankaluuden arkiseen aherrukseen toi ruokien maustaminen. Olen hieman laiska tyyppi toisinaan ja koen ilmeisen hankalaksi pitää mausteita näppärissä sirotinpurkeissa. Jatkuva uusien purkkien ostaminen on aivan liian kallista ja purnukoiden täyttäminen pussien avulla nyt taas on disaster waiting to be happen. Eli kaadan mausteet suoraan pusseista. Valitettavan usein hyvin identtisistä sellaisista. Tämä taas saa silloin tällöin aikaan pieniä "ei näin" -elämyksiä.

Velj... maustepussit kuin ilvekset.

Ensimmäinen mauste-erhe meinasi tulla siinä, että oli hyvin lähellä, ettei makaronia maustettu sitruunapippurilla sen tutun ja turvallisen valkopippurin sijaan. No, seuraavan kerran ei käynytkään yhtä onnekkaasti. Tonnikalakastike sai reippaan tupla-annoksen valkopippuria, sillä déjà vu -fiilis iski vasta siinä vaiheessa kun vahinko oli jo ehtinyt tapahtua. Ruuan kuitenkin söin, sillä muutakaan herkkuelämystä ei ollut talossa tarjolla.

No, aina ei voi onnistua. Eikä edes pidä, sillä mitä varten tämä blogi muuten olisi olemassa!

netta

"Kyllä minä nyt yhen piirakan leivon!"

Ei mene tässä blogissa tuo piirakan paistaminen ihan nappiin. Viimeksi linjoilla olleella Netalla oli omat leivinjauheongelmansa, ja nyt minulla on... no sanotaan vaikka että uusi uuni. Muutin vanhasta, tutusta keittiöstä ja asunnosta uuteen, ja näemmä en ole vielä sinut tuon uuden hellan kanssa. Toimii kuulemma kiertoilmalla.

Näin maanantai-illan ratoksi ajattelin kuitenkin leipoa kinkkupiirakan. Kun oli kaikkia tykötarpeitakin, paitsi munia, paitsi hiivaa ja paitsi sitä ja tätä. Kaveri kuitenkin pakkasi keittiöstään minulle kaikki puuttuvat aineet ja antoi suurinpiirtein ohjeetkin. Olisi kannattanut kuunnella niitä eikä heittää legendaarista "kyllä minä nyt yhden piirakan leivon" -lausetta.... Koitui nimittäin kohtaloksi.

Tällainen siitä olisi pitänyt tulla.

Tällainen siitä sitten tuli.

Jossain meni taas kerran vikaan. Voi hitto. No, ne sekaan viskomani suolakurkut sentään pehmentävät ja kostauttavat hieman muuten vähän kuivahkoa piirakkaa. Vaikka pidänkin viinistäni kuivana, piirakka voisi olla jotain muuta, kiitos.

- agnes