Arkistojen aarteita

Kaivoin arkistoistani muutaman kuva-aarteen muistuttamaan siitä tosiasiasta, että toistaitoiseksi ruuanlaittajaksi ei tule yhdessä yössä. Se vaatii pitkäaikaista omistautumista asialle. Valitan kuvien laatua, osa on otettu joko kännykkä- tai antiikki(aka. filmi)kameralla paremman puutteessa.

Ensimmäisessä kuvassa tekeillä jotain muuta kuin tonnikalapastaa. Kyllä, satuin huomaamaan että jostain syystä tonnikala on ollut hämmentävän yleinen ruoka-aine postauksissani. Tein siis nakkikastiketta, kun huomasin kattilassa pilkistäneen Pacman-nakinpalan enkä voinut lopettaa nauramista...

Tässä taas testailin kaupan hyllyltä löytämääni kakkuainesta, jossa tarvitsi vain lisätä jauheen sekaan neste ja kakku oli paistoa vailla valmis. Toki nyt aattelin sitä testata, kun halpakin se vielä oli. Ja hyvää. Ainoa vaikeus oli kammeta kakku irti kakkuvuuasta kauniina kokonaisuutena.

Kerran leivoin myös muffinin. Kirjaimellisesti. Taikina laajentui uunissa ihan järjettömässä mittakaavassa ja sen jälkeen näyttikin että uunipellillä oli vain kaunis taikinan sekä paperivuokien yhteensulautuma. Maku oli silti erittäin mainio.

Viimeisestä en edes sano muuta kuin sen, että jokin meni pieleen. Hyvin, hyvin pahasti pieleen.


Tämän myötä hyvää uutta vuotta mun puolestani. Olkoon ensi vuosi vähintään yhtä materiaalirikas kuin tämäkin. 

netta

Aina voi improvisoida!

Kyllä, hiljaiseloa on räpellysrintamalla ollut täälläkin suunnalla. Suurimpana syynä innokas rahansäästö ensi vuoden reissuja varten, joten tässä maailmankolkassa suuri osa aterioista on koostunut puurosta tai nuudeleista. Ruoista, jotka ovat halpoja, helppoja, nopeita sekä lähes mahdottomia mokata. Tosin tänään oli hyvin lähellä etten keittänyt nuudeleita pohjaan ja kirosinkin, että se olisi ollut oman kokkailu-uran ehkä suurin pohjanoteeraus, jota ei edes täällä olisi kehdannut mainita...

Mutta asiaan, päivän sana on improvisointi ja kuten otsikkokin sen jo sanoo, sille on aina aikansa. Juuri kun on lähdössä reissuun ja ruokakaapit ammottavat tyhjyyttään ei välttämättä jaksa enää läkseä einesostoksille vaan käyttää ne kaappien perukoiden viimeisetkin rippeet. Tonnikalapastaa tehdessä voi törmätä tilanteeseen, jossa tonnikalaa olisi kolmeen annokseen mutta kaikkea muuta vain yhteen, joten toimintaperiaatteena voisi pitää vaikka seuraavaa:

• Pakasta ylimääräinen tonnikala. (Joo, se kuulema kestää pakastamista. Mitään ei heitetä hukkaan!)
• Löydä jääkaapin perukoilta kesältä jääneitä kevätsipulin sipuliosia ja pilko ne ja heitä pannulle tonnikalan sekaan.
• Purista tomaattisosetuubista ne viimeisetkin pisarat, tarvittaessa leikkaa auki ja kaavi lusikkaa tai veistä käyttäen loppukin irtaimisto. Lisää vettä ja tee kastike. 
• Tarvittaessa kastiketta voi jatkaa vielä ketsupilla (joka on kyllä vähän pahaa), jos tomaattisose ei siltikään riitä.
• Makaronin loppuessa kesken voit hyödyntää vaikka lasagnelevyjä murtamalla siitä pieniä palasia ja keittämällä makaronin kanssa sen kymmenisen minuuttia.

Valmis ruoka-annos nyt ei ehkä ihan silmiä hivele, mutta on aivan hyvä saavutus silti. Sillä aina voi improvisoida. Varsinkin näillä keleillä kun kaupassa ei huvita ihan pikkusyiden takia juoksennella.

netta

Feel Berlin

Okei, blogi on ollut hiljaa. Ei olla taidettu kokkailla tai sitten siinä on onnistuttu. Mie oon tainnu syyä lähinnä noutoruokaa ja pakastepitsoja. Taas. Samalla kun oon katellut kuvia saksalaisesta ruokakulttuurista.

Olin tosiaan Berliinissä tuossa lokakuussa (hävettävän kauan aikaa sitten) ja on ollut tarkoituksena tehdä sitten postaus siitä, mitä siellä söin ja näin. No joo. Vähän tais hommat jäädä. Nyt viimein kuvia läpikatelleena ja kaukokaipuuta kokevana voin julkaista seuraavan faktan:

Kameran muistikortin mukaan elin viikon tämmösillä jutuilla. K-18. (ps. tuota possua en syönyt, se oli reissukaverin Raili-possu, meidän maskotti!)

Ylhäältä alas: Balzacin maailman paras omenakanelikahvi & hostellin 2 Carlsberg for 1 -tarjous; Potsdamin kermaan tehty latte; pubikierroksen kylmä kalja hiekkarannalla; jägershotit joita oli liikaa (free for the ladies tai free extra for every pint... ostin jopa kerran vettä ja sain jekun kaupan päälle); Shishabaarin tuoppi tarroineen; sekä lempparirafla White Trashin Litran kolpakot talon olutta. Toin mukani Suomeen yhden tuollaisen kolpakon. Olut vaan ei maistu yhtä hyvältä siinä.

Kaipaan Berliinin juom.. ruokakulttuuria.

- agnes

Ps. Tiedoksi hätääntyneille ja raittiusseuroille: söin siellä myös hostellin baarin, Belushi's Berlinin, hampurilaisaterioita, kevätrullia ja majoneesia; katukauppiaiden dönereitä; Hannibalin mozzarellapitsaa ja lohipastaa (Hannibal -ravintola Kreuzbergissä, käykää ja syökää!) ja olin tyytyväinen. Toki jokaiseen kaupunkiin sattuu virhearviointeja: sain myös maailman paskinta "taimenta" joka oli niin epic fail, että olisi sopinut jopa tämän blogin kokkauksiin. Mistä lähtien paistettu taimen on silliä smetanassa? Siinä raflassa - jonka nimeä en luojan kiitos muista - ei ollut mitään muuta hyvää kuin myöskin litran kolpakot ja lyhyt matka alakerran ruokakauppaan, jonka hevimieskassa osasi Suomea ja josta sai sixpäckin Becksiä kolmella eurolla (viinipullon eurolla), sekä läheisyys Alexanderplatzin Dönermestoihin.

Hajamielisen kokin iltapuhde

Maanantait tuntuu olevan monen ihmisen epäsuosiossa, niin myös täällä päin. Joskus mikään ei vaan suju vaikka kuinka yrittäisi skarpata, ja niin kävi tänään myös ruuanlaiton kanssa.

Kaikki alkoi siitä kun vatsa rupesi ilmoittelemaan, että olisi aika saada jotain apetta täytteeksi. Suunnaksi siis keittiö ja siellä odottikin illan epämieluisa näky numero yksi. Päivällä ostetut jugurtit olivat edelleen siinä, minne olin ne jättänyt, eli keittiön pöytätasolla. Naamakirjassa tehdyn pikagallupin jälkeen uskalsin siirtää nämä reilusti yli kolme tuntia huoneenlämmössä viettäneet purnukat jääkaappiin odottamaan parempia aikoja ja sain laitettua pastan keitinveden kattilaan ja tonnikalan sekä sipulin pannulle tulille.

Pienen tovin jälkeen tein uuden visiitin keittiöön tarkoituksena laittaa levyjä pienemmälle. No, aikeet meni hieman pieleen, sillä levyjähän ei nollaa pienemmälle voi laittaa... Uusi yritys siis, tarkkaavaisuutta peliin ja ruoka nyt ihan oikeasti lämpenemään.

Seuraavan hankaluuden arkiseen aherrukseen toi ruokien maustaminen. Olen hieman laiska tyyppi toisinaan ja koen ilmeisen hankalaksi pitää mausteita näppärissä sirotinpurkeissa. Jatkuva uusien purkkien ostaminen on aivan liian kallista ja purnukoiden täyttäminen pussien avulla nyt taas on disaster waiting to be happen. Eli kaadan mausteet suoraan pusseista. Valitettavan usein hyvin identtisistä sellaisista. Tämä taas saa silloin tällöin aikaan pieniä "ei näin" -elämyksiä.

Velj... maustepussit kuin ilvekset.

Ensimmäinen mauste-erhe meinasi tulla siinä, että oli hyvin lähellä, ettei makaronia maustettu sitruunapippurilla sen tutun ja turvallisen valkopippurin sijaan. No, seuraavan kerran ei käynytkään yhtä onnekkaasti. Tonnikalakastike sai reippaan tupla-annoksen valkopippuria, sillä déjà vu -fiilis iski vasta siinä vaiheessa kun vahinko oli jo ehtinyt tapahtua. Ruuan kuitenkin söin, sillä muutakaan herkkuelämystä ei ollut talossa tarjolla.

No, aina ei voi onnistua. Eikä edes pidä, sillä mitä varten tämä blogi muuten olisi olemassa!

netta

"Kyllä minä nyt yhen piirakan leivon!"

Ei mene tässä blogissa tuo piirakan paistaminen ihan nappiin. Viimeksi linjoilla olleella Netalla oli omat leivinjauheongelmansa, ja nyt minulla on... no sanotaan vaikka että uusi uuni. Muutin vanhasta, tutusta keittiöstä ja asunnosta uuteen, ja näemmä en ole vielä sinut tuon uuden hellan kanssa. Toimii kuulemma kiertoilmalla.

Näin maanantai-illan ratoksi ajattelin kuitenkin leipoa kinkkupiirakan. Kun oli kaikkia tykötarpeitakin, paitsi munia, paitsi hiivaa ja paitsi sitä ja tätä. Kaveri kuitenkin pakkasi keittiöstään minulle kaikki puuttuvat aineet ja antoi suurinpiirtein ohjeetkin. Olisi kannattanut kuunnella niitä eikä heittää legendaarista "kyllä minä nyt yhden piirakan leivon" -lausetta.... Koitui nimittäin kohtaloksi.

Tällainen siitä olisi pitänyt tulla.

Tällainen siitä sitten tuli.

Jossain meni taas kerran vikaan. Voi hitto. No, ne sekaan viskomani suolakurkut sentään pehmentävät ja kostauttavat hieman muuten vähän kuivahkoa piirakkaa. Vaikka pidänkin viinistäni kuivana, piirakka voisi olla jotain muuta, kiitos.

- agnes

Vaikeuksien kautta voittoon. Ja takaisin.

Pitkästä aikaa patojen ja kulhojen ääressä, ja heti tuli sanomista. Tai ainakin kirjoitettavaa. Mulla on joku viehätys leipoa piirakoita. Makeat on ihan ykkössuosikkeja, mutta suolaisetkin toimii välillä mainiosti.

Mutta mitä tulee resepteihin, oli ne sitten suolaisen tai makean piirakan, tai minkä tahansa leivonnaisen, tai ruuan ylipäätään: reseptien tulee olla yksinkertaisia mutta silti yksityiskohtaisia. Ei riitä, että mulle annetaan ainesosaluettelo, ja sanotaan että "Tee noista", vaan kaikki pitää täsmentää. Jos reseptissä käsketään laittaa voita, sen olomuoto - voiklöntti vaiko juoksevaa - tulisi täsmentää heti reseptin alussa. Samoin esimerkiksi maidon tai veden lämpötila. Näin vältyttäisiin monelta surullisenkuuluisalta "oho, hupsis!" -hetkeltä. Ehkä.

Tämänpäiväisen reseptin mukaan tehty piirakkataikina oli kerrassaan hämmentävä. Vaikka monenlaisia pohjia on tullut tehtyä sitä omaa suosikkia etsiessä niin tämä oli olemuksessaan yksi ylitse muiden. En sitte tiedä olisiko reseptissä mainittu voi kannattanut laittaa sulavammassa muodossa kuin kimpaleena, sillä pohjaan vaaditut ainekset sekoitettuani mieleni valtasi hämmennös, koska taikinakulhossa näytti lilluvan kasa kokkareista bratwurst-ripulia.

Eksoottisen näköinen taikina valmiina vuokaan!

Vähän lisää jauhoja -temppukaan ei auttanut häivyttämään pohjataikinan nestemäistä perusolemusta, joten uskottelin itselleni, että kaikki hyvin, lapataan taikina vuuan pohjalle ja täytteet niskaan, niin kukaan ei huomaa mitään. Ja alkoihan se paremmalta näyttääkin! Vuoka alkoi olla täydellinen. Tai siis täynnä. Munamaitoa sekaan kaataessani mietinkin hieman huolissani, minne sen kaiken litkun tulisi mahtua. Aika hyvin se sukkuloi kätköön ainesten sekaan. Tosin puolet siitä jäi käyttämättä ylikuormitusvaaran takia. 

 Hetken aikaa näytti hyvälle!

Paistovaihe meni onneksi kovin sukkelaan irkissä kerrottujen hävyttömien piirakka- ja munanvatkausvitsien siivittämänä, joten lopputulosta ei paljoa ehtinyt jännittää. Siinä vaiheessa kun lappasin kauniisti siivutellun palan piirakkaa lautaselleni, koko komeus hajosi komeasti levähtäen kuin kymmenestä metristä mahaloikan suorittanut pellehyppääjä. Sen jälkeen mielessäni pyöri vain yksi kysymys: "Ai mikä pohja?". Sitä kun ei näkynyt jälkeäkään. Mutta maku ratkaisee - ainakin tässä tapauksessa - ja vallan mainio makuelämys siitä syntyikin!

Mahalaskun jälkeen...

netta

//Jälkikirjoituksena todettakoon, ettei se reseptinluku todellakaan taida olla se vahvin osa-alueeni. Unohdin taikinasta leivinjauheen... Hups.

Sunnuntai-illan yksinäinen ateria

Kokkiblogin toinen osapuoli tässä terve! Agnes olen, ja turvautunut viime aikoina lähinnä kämppiksen hermoja säästääkseni noutoruokaan, pakastepitsaan sekä ihan vain pakastimen tyhjennykseen. Se kun on ollut täynnä vanhempien ja mummon ruokalähetyspaketteja... Ai miten niin kukaan muukaan ei usko kokkaustaitoihini tai lauseeseen on-tää-ihan-hyvää?

Nyt kuitenkin sunnuntai-illan kunniaksi päätin kokata nopeasti yhden hengen wokkiaterian. Välillähän minulla on tapana että ruuat ikäänkuin lisääntyvät siinä matkalla kaapista lautaselle, mutta eihän se taaskaan tänään ollut tarkoituksena.

No, se yhden hengen ruokailu on edelleen tosiasia, mutta ruokaa sen sijaan on vaikka armeijalle. Kummasti se "reilu desi" riisiä, yksi sipuli, purkki tonnikalaa, vähän persikkaa ja sitten pakastimesta löytyneet vihanneshässäkät muuttuvat joukkomuonitukseksi ja pieni nuudelikattila oli vaihdettava siinä jossain vaiheessa sittenkin wokkipannuksi.

Voitte arvata siellä ruudun toisella puolella, että mitä minä syön keskiviikkoon asti aamupalaksi, iltapalaksi, lounaaksi ja päivälliseksi.

agnes

Vapaapäivän kunniaksi leivoin...

Onko parempaa asiaa, kuin ilahduttaa itseään pellillisellä vastaleivottuja pullia? On, ihan mikä tahansa. Avantouinnista öljyssä räpiköimiseen ja varmasti kaikki aktiviteetit aakkosten välimaastosta. Sain siis inspiraation leipoa korvapuusteja monen vuoden tauon jälkeen, enkä enää yhtään ihmettele, miksi se tauko oli venynyt noinkin pitkäksi... Jo pelkkä taikinan tekeminen kaikkien välivaiheiden kanssa (mm. kohota taikinaa tässä vaiheessa 15 min ja lisää sitten vielä sekaan kaikkea kivaa) kesti noin tunnin.

Leipominen sujui sitäkin ratkiriemukkaammissa merkeissä. Ensinnäkin taikinasta tuli kaulinnan jälkeen arviolta Aasian mantereen kokoinen. Siihen sitten lappasin purkillisen vadelmahilloa päälle, ihme että hillo edes riitti. Sitten käärin taikinan kasaan, siitä tuli ehkä mun jalan paksuinen käärö. Siinä vaiheessa alkoi hieman arveluttaa, että kuinka ikinä saan siitä pötkylästä irroitettua pieniä sieviä viipaleita mun ostamia (ja tässä vaiheessa miniatyyrikokoisilta näyttäviä) leivontavuokia varten.

Viipaleet olivat ehkä kaksinkertaisia suhteessa siihen, paljonko taikinaa yhteen vuokaan olisi mahtunut, mutta taidolla ja loputtomalla päättäväisyydellä tungin taikinasiivut vuokiin. Hillosta puolet jäi pöydälle, sekä taikinakierteen hieno rakenne hajosi siirtovaiheessa niin, että vuokaan päästessään taikina oli lähinnä modernin taiteen ilmentymä epämääräisinä hillo-taikinanyssyköinä.

Pullat menossa uuniin...

Ja mikä parasta. Taikinasta, jonka reseptissä luvattiin että "tulee noin parikymmentä pullaa", tuli yhteensä 41 korvapuustia. Eikä edes mitään pientä piiperrystä, vaan muutama noista pullista paisui uunissa pienen marsun kokoisiksi. Taidan nyt pitää parin viikon tauon kaikesta kokkaamisesta ja syödä vain noutoruokaa. Ei mutta, mullahan on pullia parin viikon tarpeisiin... Voi tätä leipomisen iloa!

...ja tulossa sieltä.

netta

Aloittamisen hankaluus

Sekä blogin että ruuanlaiton. Tänään allekirjoittaneella oli astetta huonompi maanantai, joten laitetun ruuankin piti olla jotain fiiliksen mukaista. Nopeaa, helppoa sekä ennen kaikkea keittiökriisitöntä. Joten lapoin uuniin pellillisen ranskalaisia. Kaikki menikin putkeen siihen asti, kunnes tuli aika maustaa kyseiset pottuset. Grillimausteet sukalle oli homman nimi. Aina ei mene niin kuin elokuvissa. 

netta