Dementikon pizzarulla

Tovi sitten oli tarkoitus tehdä monenmuotoista pizzaa: toinen normaali lättymuotoinen töihin evääksi ja toinen rullattuna heti syötäväksi. Ensin tein eväspizzan ilman sen suurempia ongelmia, tosin persikat muistin nakella päälle vasta kun pelti oli jo menossa uuniin mutta rullasen kanssa ei käynytkään niin onnellisesti.

Kymmenen pistettä, papukaijamerkki sekä vaimomatsku-tuotepalkinto (joita meillä ei ole, eikä kukaan sellaisia haluaisi vaikka olisikin...) sille, joka ensimmäisenä arvaa, minkä olennaisen täytteen puuttumisen huomasin vasta siinä vaiheessa kun kääryle oli viettänyt rullamuodossa aikaansa uunissa jo 5 minuuttia...

Ja ei, taikina-täyterulla epätoivoisen myöhäisellä juustokuorrutuksella ei ollut hyvää. 

Ensi kertaan!

netta 

Ylimitoitusta revisited

Uskaltauduin alkuviikosta siivota uunin viimeisen kokkaustapaturman jäljiltä. Ensin nakkasin uuniin kasan puhdistusaineita, jotka ehtivät muhia siellä varmaan noin puoli vuorokautta. Uuni piti putsata ennen töihinmenoa, mutta sitten tulikin kiire kaikkialle muualle ja kun vihdoin pääsin takaisin kotiin niin puhdistusaineet olivat varmasti vaan sulautuneet uusiksi kokkaremuodoiksi noiden rasva- ja taikinaklimppien kanssa. Järeät aseet avuksi (eli metallilasta, veitsi ja juustohöylä), vartin verran tehokasta työskentelyä, kiroilua ja itsensäsyyttelyä ja uuni oli puhdas! Alla kuvatodisteita siitä mitä jäi käteen.

  Tarkkasilmäiset varmasti huomaavat, että roskiinmenneet yllätykset oli kätevästi kerätty ko. sotkun tuottaneen reseptin päälle... Ei enää toista kertaa samaa kokemusta, kiitos!

netta

Ylimitoitusta

Moi. Taas.

Joskus tuntuu, että tää mun kyky nähdä tulevaisuuden tapahtumiin on niin vankka, että voisin perustaa vaikka jonkin ennustajafirman sivubisneksenä... Että joo, pääsi taas käymään hassusti.

Päätin tehdä omena-toscapiirakan. Miksailin kahta eri reseptiä (toisesta pohja, toisesta päällinen) koska tuo uunivuoka on aika pieni, mutta halusin taas päälle reilusti sitä tosca-mössöä, koska se on ihan parasta. Pohjan leipominen meni kerrankin aivan ok, taikinasta tuli normaali ja hyvin makoisa (taisin syödä ehkä kolmaosan raa'asta taikinasta...) ja kun otin pohjan omenoineen paistumasta lisätäkseni tosca-mössön, oma usko tekemisiini oli hyvin vankka. Etenkin kun tuo potentiaaliselta hasardilta vaikuttanut vaihe (siis valmista mössö kattilassa aineksista maito-mantelit-jaunot-sokeri-RASVA!) onnistui, en polttanut mitään pohjaan. Tai ketään.

Suuruudenhulluus sokaisi tämän kokkaajan hetkeksi, eikä edes paistumisvaiheessa kohonnut taikinapohja antanut vinkkejä siitä, että kaikki toscamössö ei ehkä mahtuisikaan vuoan päälle kuin hansikas käteen, vaan meno oli enemmänkin täysikasvuisen norsun tunkemista tulitikkurasiaan (taidan muuten käyttää aika paljon eläinvertauksia...). Tosin huomasin asian vasta siinä vaiheessa, kun mössön rasvaosuus alkoi tihkua vuuan reunojen yli. No silmät kiinni vaan ja vuoka uuniin niin hyvää tulee.

Seuraavasta kuvasarjasta saatte päätellä, kuinka hyvää. Menen tästä avaamaan toisenkin ikkunan, että saisin tuon palaneen rasvan käryn pois asunnostani.

Vielä mahtuu... Tai sitten ei.

 

 Ylijäämää. 

 

 

 

En ole koskaan ollut Mustanaamion ystävä, mutta tuo yksi läntti tuossa etualalla näyttää ihan Mustanaamion pääkallolta. 

 

ps. jos joku haluaisi vielä tulla putsaamaan mun uunin, niin arvostaisin kovasti!

netta