Joskus tuntuu, että tää mun kyky nähdä tulevaisuuden tapahtumiin on niin vankka, että voisin perustaa vaikka jonkin ennustajafirman sivubisneksenä... Että joo, pääsi taas käymään hassusti.
Päätin tehdä omena-toscapiirakan. Miksailin kahta eri reseptiä (toisesta pohja, toisesta päällinen) koska tuo uunivuoka on aika pieni, mutta halusin taas päälle reilusti sitä tosca-mössöä, koska se on ihan parasta. Pohjan leipominen meni kerrankin aivan ok, taikinasta tuli normaali ja hyvin makoisa (taisin syödä ehkä kolmaosan raa'asta taikinasta...) ja kun otin pohjan omenoineen paistumasta lisätäkseni tosca-mössön, oma usko tekemisiini oli hyvin vankka. Etenkin kun tuo potentiaaliselta hasardilta vaikuttanut vaihe (siis valmista mössö kattilassa aineksista maito-mantelit-jaunot-sokeri-RASVA!) onnistui, en polttanut mitään pohjaan. Tai ketään.
Suuruudenhulluus sokaisi tämän kokkaajan hetkeksi, eikä edes paistumisvaiheessa kohonnut taikinapohja antanut vinkkejä siitä, että kaikki toscamössö ei ehkä mahtuisikaan vuoan päälle kuin hansikas käteen, vaan meno oli enemmänkin täysikasvuisen norsun tunkemista tulitikkurasiaan (taidan muuten käyttää aika paljon eläinvertauksia...). Tosin huomasin asian vasta siinä vaiheessa, kun mössön rasvaosuus alkoi tihkua vuuan reunojen yli. No silmät kiinni vaan ja vuoka uuniin niin hyvää tulee.
Seuraavasta kuvasarjasta saatte päätellä, kuinka hyvää. Menen tästä avaamaan toisenkin ikkunan, että saisin tuon palaneen rasvan käryn pois asunnostani.
Vielä mahtuu... Tai sitten ei.
Ylijäämää.
En ole koskaan ollut Mustanaamion ystävä, mutta tuo yksi läntti tuossa etualalla näyttää ihan Mustanaamion pääkallolta.
ps. jos joku haluaisi vielä tulla putsaamaan mun uunin, niin arvostaisin kovasti!
netta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti