Kompaktinnäköinen ruoka-annos suomalaiselle kesämiehelle

Pienestä asti muistan, kun äiti valmisti omin kätösin tehtyä ruskeaa kastiketta. Vieläkin voin haistaa nenässäni sen aavistuksen palaneelta tuoksuneen jauhoviritelmän, muistaa kattilasta kohoavat höyryt sekä äitin joka sveitsiläisen kellon tehokkuudella työsti jokaisen työvaiheen niin, että kastike oli aina priimaa. Silloin päätin, että touhu (ja äidin mielentila) näytti siinä vaiheessa aina sen verran neuroottiselta, että minähän en itse rupea samaa hommaa kokeilemaan. Ja lupauksessani olen pysynyt.

Aina välillä tosin iskee himo syödä ruskeaa kastiketta ruuan kanssa, mutta onneksi nykyään kaupoissa on tarjolla traumatisoituneelle kompakti ja simppeli pikaratkaisu tyyliin "Sekoita jauhepussin ainekset veteen ja - padam - sinulla on pannullinen taikakastiketta".

Tänään oli siis kyseinen päivä, homman nimi oli makkarakastiketta ja riisiä. Kastikkeen teko sinänsä oli sen verran simppeli homma, että jopa minäkään en sitä mokannut, mutta kastikkeen ulkonäkö sen valmistuttua oli hivenen  hämmentävä. Kuin olisin tehnyt kaljahyytelöä makkaranpaloilla. Tästä siis naseva aasinsilta postauksen otsakkeeseen. Jokaisen valkoiset urheilusukat sandaaleihin tunkevan kesämiehen ehdoton unelmaruoka. Harmi, etten ihan kuulu kyseiseen kohderyhmään.

Mätkin kumminkin kuuliaisesti ruuan lautaselle, heitin päälle vielä jättikasan salaattia naamioimaan mahdolliset yllätykset. Siinä vasta verraton ratkaisu useaan kyseenalaiseen kokkaustulokseen: salaattinaamiointi. Sen avulla syö ne vähän järeämmätkin tapaukset. Varsinkin, jos salaattiin nakkaa isolla kädellä raakaa sipulia!

ps. Hallitsen myös raakana pakastetun ja hyvin jäisen jauhelihakimpaleen ruskistamisen... (sitä oli noin 800g)

netta