1. Uudenvuodenpäivän pitsa
Myönnetään, olin vuodenvaihteessa hyvin nestemäisellä ruokavaliolla, ja kun viimein uudenvuodenpäivä koitti, oli pakko saada turvallinen pitsa. Turvallisella tarkoitan Mozzarellapitsaa, jonka tekemistä edes kamalinkaan käsi keittiössä ei voi feilata, jos vahtii edes vähän uunia ja sitä ettei palohälytin soi. No, eipä vissiin. Pitsa kyllä onnistui, mutta onnistuin hutaisemaan käteni uuninreunaan.
Aluksi haaveri ei tuntunut missään, ja ajattelin että "okei, kännituuria" enkä noteerannut osumaa millään tavalla. Seuraavana päivänä olikin vähän toiset kuviot: heräsin jomottavaan sormeen, joka oli väriltään tummanruskean ja kirkkaanpunaisen väliltä, ja märkikin vähän. Että oho, hupsis.
Pähkäilin kauan, että soittaisinko ensineuvoon, mutta ajattelin, että se ei ole enää akuuttia. Sen sijaan päädyin soittamaan eniten palovammojen hoitoon erikoistuneelle ystävälleni jonka keksin, ja päättelin että eräs intissä lääkintämiehenä ollut poju varmaan osaa auttaa.
Puhelu meni suurinpiirtein näin:
"Haloo?"
"No Agnes täällä terve"
"No moi! Mitä kuuluu? Miten UV meni?"
"Hyvää ja hyvin! Mites siellä?"
"Siinähän se, kotona..."
"Juu juu... Hei miulle sattu pieni haaveri tossa äsken... Ja mietin että osaisitko auttaa..."
"Et kai vaan räjäyttäny rakettia ilman suojalaseja?"
"Ei, ei mittään semmosta... tein vähän pitsaa eilen.."
"Darrapitsaa?"
"No sitäpä just...."
"Ja poltit sormes?"
"Joo.. Se on nyt ruskee ja punanen ja kirvelee ja polttelee ja jomottaa ja se märkii. Se taitaa olla vähä tulehtunut?"
"AI VÄHÄN? HERRANJUMALA TYTTÖ MITÄ SINÄ OOT TEHNY?"
"No sitä darrapitsaa...."
"Eikö siulle oo sanottu että et kokkaa krapuloissas mitään vaan tilaat kiltisti pitsan?"
"No on on, mutta ku en uskaltanu nähä ihmisiä... Mutta se ei oo se pointti, mitä mie teen?"
"Puhistat ja pistät perusrasvaa, sitte rasvalapun jos löytyy ja sitte lopetat sen räpläämisen?"
"Mistä tiiät että räpläsin sitä?"
"Kyl mie siut tiiän"
"Nii... Mutta niillä selviää? Se ei irtoo? Se ei tulehu lisää?"
"Agnes hei, se ei irtoo. Elä hätäile. Kaikki menee hyvin. Siinä on vaan toisen asteen palovamma todennäkösesti. Että nyt vaan tottelet niitä äskeisiä ohjeita. Ja jos näyttää että ei lähe paranemaan niin sitte haet antibiootteja."
"TOISEN ASTEEN PALOVAMMA!
"Joo joo, toisen asteen palovamma vaan, se paranee kyllä..."
"Niin ja oon allerginen niille antibiooteille..."
"No ihan sama, kyllä se noilla paranee."
"Ootko varma kans?"
"Oon. Ja muista pittää se puhtaana!"
"Okei. Kiitti."
"Eipä kestä. Ja hei lopeta oikeesti se krapularuuanlaitto kotona, jooko?"
"Joo joo, moi"
"Moi"
Ei varmaan ole yllätys että ei ollut perusrasvaa, desinfiointiainetta tai rasvalappuja kotona. Ja apteekki oli kiinni. Olin myös skeptinen tuon ex-inttipojan hoito-ohjeisiin, joten menin kysymään apua sieltä, missä yleensä tiedetään kaikki: alakerran R-kioskilta. Ärrän täti katsoi sormea, putsasi sen, rasvasi ja pisti laastarin. Ja sormi voi hyvin. Nyt se on luojankiitos parantunut niin, että jäljellä on enää punainen, haalea arpi.
2. Pyykinpesu ammattilaiselta
UV:n jälkeisenä maanantaina koin, että nyt on pestävä pyykkiä. Kone täyteen ja laulamaan. Ensimmäisen pesukerran jälkeen kone oli täynnä harmaata vettä, ei lingonnut eikä auennut. Linkous uusiksi ja uusi yritys. Toisenkin kerran sama vika. Ja kolmannen. Ja neljännen. Ja viidennen. Ja ties kuinka monennen.
Luovutin yöksi, ja jatkoin epätoivoista taisteluani pyykkieni puolesta tiistaina. Uusintaohjelma kerran jos viidennenkin, ja ei yhtään edes yllättänyt, että kone oli edelleen täynnä harmaata vettä. Onni onnettomuudessa, että A) miulla on kotivakuutus ja B) kone on vuokraisännän. Soitin vuokraisännälle, joka lupasi lähettää korjaajan mahdollisimman nopeasti. Korjaaja tulikin keskiviikkona, kun pyykit olivat olleet koneessa kolme päivää, onkiakseen poistoputkesta rintaliivien kaarituen palasen. Mystistä tässä touhussa on se, ettei koneessa ollut yksiäkään rintaliivejä. Mistä hitosta se tuli se palanen? Viemäristä kuin pönttöön karannut Boa?
No. Pyykit tulivat ulos koneesta illalla, kun pesuohjelma pyörähti kahdennentoista kerran samoille vaatteille. Hieno homma. Hienointa tässä on se, että olen oikeasti töissä Pesulassa.
3. Ananasallergia
Innostuin viikonloppuna lähikaupassa, kun ananaspurkit olivat tarjouksessa. 6 kpl kahdella eurolla, kyllä maistuu. No hyvin joo. Yksi purkki meni pitsaan ja toisen söin töissä eväänä. Pitsan syötyäni ja sen ananaspurkin myöskin, huomasin, että kitalaki turpoaa hieman ja aukeaa aina ananaksensyönnin jälkeen. Kaveri diagnosoi ananasallergian. Saman kaverin kanssa kävin tänään ruuanlaiton yhteydessä seuraavan keskustelun:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti